Tomaatin kasvatus onnistuu melko helposti untuvikoiltakin, mutta kasvukauden aikana tomaattia saattaa vaivata yksi jos toinenkin tauti.
Tomaatin latvamätä ilmenee ruskeina laikkuina hedelmien kärkiosassa. Laikkujen kohdalla hedelmän pinta muuttuu läpikuultavaksi, nahkamaiseksi ja väriltään jopa ruskeanmustaksi.
Mikä tomaattia siis vaivaa? Mitä voit tehdä, kun tomaatin latvamätä iskee muuten terveisiin taimiin?
Aivan ensiksi: ei syytä huoleen. Tomaatin latvamätä on melko yleinen vaiva kotipuutarhassa ja se on hoidettavissa. Vaikka vioittuneet hedelmät ovat syömäkelvottomia, oireiden leviäminen on helposti ehkäistävissä.
Latvamätä ei myöskään tartu kasvista toiseen, joten se on helpommin hoidettavissa kuin esimerkiksi tomaattirutto.
Tomaatin latvamätä saattaa aiheutua muutamasta eri syystä. Niinpä on tärkeää, että selvität tarkemmin, mistä latvamätä johtuu, jotta osaat helpottaa tomaatin oloa oikeilla keinoilla.
Tässä artikkelissa käyn läpi muutaman yleisen kysymyksen tomaatin latvamädästä, sen hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Näillä vinkeillä tomaatin kasvatus onnistuu helposti!
Miltä tomaatin latvamätä näyttää?
Kun kasvatat tomaattia kotipuutarhassa, kasvukauden aikana saatat törmätä useampaankin vaivaan tai kasvitautiin.
Jotta voit antaa tomaatille sen tarvitsemaa hoitoa, muista varmistaa aivan ensin, että tiedät tarkkaan mistä vaivasta on kyse. Muuten saatat tarjota tomaatille vääränlaista hoitoa ja kasvin vointi huononee entisestään.
Miltä tomaatin latvamätä siis näyttää? Miten erotat latvamädän muista tomaatin sairauksista ja vaivoista?
Tomaatin latvamätä on helppo tunnistaa hedelmien kärkiin muodostuvista tummista laikuista.
Laikut ilmaantuvat siihen kohtaan, jossa tomaatin kukka sijaitsi – aivan hedelmän kärjessä.
Laikut ilmaantuvat ensin hyvin pieninä ja tumma alue kasvaa hiljalleen, kunnes koko hedelmä on tummunut ja muuttunut syömäkelvottomaksi.
Tomaatin latvamätä näkyy siis yksinomaan hedelmissä – se ei aiheuta näkyviä muutoksia muissa kasvin osissa.
Mistä tomaatin latvamätä johtuu?
Jos tomaatin hedelmät alkavat mustua kärkiosastaan, on kyseessä tomaatin latvamätä. Kun tauti etenee, pehmentyvä ja mädäntyvä laikku suurenee ja hedelmä muuttuu syömäkelvottomaksi.
Tomaatin latvamätä aiheutuu häiriöistä kasvin ravinteiden saannissa. Kyse ei siis (onneksi) ole tuholaisista tai helposti leviävistä sienitaudeista, joten vaiva on hoidettavissa melko helposti.
Syitä on siis useita, joten käydään läpi niistä yleisimmät.
1: Epätasainen kastelu
Kaikki tomaattia vaivaavat, ravinteiden saantiin liittyvät kasvitaudit johtuvat usein epätasaisesta kastelusta. Kun kasvualusta on vuorotellen kuivaa ja märkää, juuriston toiminta häiriintyy ja ravinteiden kulkeutuminen kasvin eri osiin on epätasaista.
Jos tomaatti saa liian vähän vettä, se ei pysty ottamaan ravinteita kasvualustasta optimaalisella tavalla. Tällöin kasvi saattaa kärsiä ravinteiden puutteesta, jolloin kasvu ja hedelmien muodostuminen ja kypsyminen häiriintyvät.
Mikäli taasen lurauttelet tomaatille vettä epätasaisin väliajoin niin, että multa pääsee kuivumaan, kasvi ei saa otettua kasvualustasta tarvitsemiaan hivenaineita tasaiseen tahtiin.
2: Kalsiumin puute
Yleisin syy vaivaan on kasvualustan liian alhainen kalsiumpitoisuus. Kun tomaatti ei saa tarpeeksi kalsiumia, hedelmien muodostuminen ja kehitys häiriintyy.
Kalsiumin ja muidenkin ravinteiden pitoisuus on vaikea selvittää tarkasti, jos kasvatat tomaatteja vuosittain samalla paikalla samassa kasvualustassa.
Poiketen monista muista kotipuutarhan hyötykasveista, tomaatti ei pidä viljelykierrosta. Kasvata tomaattia siis joka vuosi mieluiten samalla paikalla samassa kasvualustassa.
Pidä kuitenkin huolta siitä, että parannat multaa keväisin ravinteikkaalla kompostilla, bokashi-massalla tai valmislannoitteella. Tällöin kasvi saa tarvitsemansa määrän kalsiumia ja tomaatin latvamätä ei pääse ilmaantumaan.
3: Juuriston vahingoittuminen
Mikäli olet huolehtinut tasaisesta kastelusta ja tomaatin kasvualustan lannoituksesta, tomaatin latvamätä saattaa olla oire juuriston vahingoittumisesta.
Tomaatti kasvattaa laajan ja syvän juuriston, joka saattaa vahingoittua esimerkiksi istuttaessasi tomaatin kaveriksi vaikkapa basilikan, persiljan, tai jonkin muun suotuisan kumppanuuskasvin.
Ole siis erityisen varovainen, jos kajoat tomaatin kasvualustaan itse tomaattikasvin istuttamisen jälkeen. Kun tomaatti juurtuu paikalleen, sen juuristoa ei pitäisi häiritä tai kaivella millään tavalla.
4: Liian korkea ilmankosteus
Ilmankosteus vaikuttaa suoraan tomaatin haihduttamaan vesimäärään ja ravinteiden kulkeutumiseen kasvin eri osiin.
Kun ilmankosteus on matala, kasvi haihduttaa enemmän vettä ja ravinteet kulkeutuvat nopeammin kasvin maanpäällisiin osiin.
Kun ilmankosteus nousee, tomaatti ei haihduta enää yhtä paljon vettä. Tällöin kasvi ottaa vähemmän vettä kasvualustasta. Niinpä tomaatin hedelmiin ei kulkeudu yhtä paljon ravinteita kuin matalammissa kosteusoloissa.
Miten tomaatin latvamätä hoidetaan?
Mikäli tomaattisi oireilee ja kyse on latvamädästä, kannattaa hoitotoimet aloittaa samantien.
Mutta mitä nopeammin toimit, sitä pikaisemmin tomaatti toipuu ja latvamätä lakkaa leviämästä useampiin hedelmiin.
Tässä helpot vinkit tomaatin latvamädän hoitamiseen:
1: Poista vioittuneet hedelmät
Aivan ensiksi poista kasvista kaikki oireilevat hedelmät. Tämä tietysti kirpaisee, kun olet hoitanut tomaatteja viikkoja tai kuukausia ja hedelmät muuttuvat syömäkelvottomiksi.
Vioittuneisiin hedelmiin muodostuneet latvamätälaikut pehmenevät ja ovat näin ollen otollinen kasvualusta sieni- ja hometaudeille. Poistamalla pilaantuneet hedelmät ehkäiset siis samalla muiden tautien leviämistä.
Lisäksi kasvi pystyy ohjaamaan voimansa terveiden hedelmien kypsyttämiseen, kun poistat pilaantuneet yksilöt hetimiten.
2: Varmista kasvualustan ravinteikkuus
Tomaatti tarvitsee riittävästi ravinteita voimakaaseen kasvuun ja hedelmien kypsyttämiseen Suomen verraittain lyhyen kasvukauden aikana.
Varmista siis aivan ensin, että olet lisännyt kasvualustaan ennen tomaatin istuttamista tarpeeksi kompostia, bokashi-massaa tai valmislannoitetta.
Kompostimassaa käytettäessä on tietysti vaikea sanoa, sisältääkö se juuri oikean määrän tarvittavia ravinteita. Jos tomaatti kuitenkin oireilee ja latvamätä puskee esiin, lisää kasvualustaan tomaatille sopivaa lannoitetta.
Puutarhaliikkeissä on saatavilla erilaisia valmislannoitteita aina hevonkakasta räätälöityihin tomaattilannoitteisiin.
Itse suosin luonnonmukaisia puutarhalannoitteita, joiden typpi-fosfori-kalium -arvot ovat sopivassa suhteessa tomaatille.
Koska tomaatin latvamätä ilmaantuu usein kasvukauden puolivälin tienoilla tai jopa myöhemmin, vältä runsastyppisiä lannoitteita latvamädän hoidossa.
Typpi huolehtii tomaatin varsi- ja lehtiosien voimakkaasta kasvusta. Fosfori puolestaan auttaa juuristoa kehittymään. Kalium taas auttaa tomaattia muodostamaan ja kypsyttämään kauniit, maukkaat hedelmät.
Näin ollen typpi ja fosfori ovat tärkeitä kasvukauden alussa, kun taas kalium tulee tarpeeseen myöhemmin kesällä.
Luonnonmukaiset, rakeistetut lannoitteet voit liuottaa veteen ja antaa tomaatille lantavesikasteluna. Rakeet liukenevat helpoiten, kun annat niiden liota vaikkapa yön yli kastelukannussa.
Tärkeää: Vaikka tomaatti tarvitseekin oikeita ravinteita kiireisesti, muista noudattaa lannoitepakkauksen annosteluohjeita. Liikalannoitus ei ole koskaan tarpeen.
Lue lisää: Tomaatin lannoitus: Näin onnistut helposti ja varmistat runsaan sadon
3: Huolehdi tasaisesta kastelusta
Tasainen kastelu huolehtii siitä, että tomaatti pystyy ottamaan kasvualustasta tarvitsemansa ravinteet juuri oikeassa tahdissa.
Miten paljon vettä tomaatti tarvitsee?
Tomaatti pitää hieman kosteasta kasvualustasta, joka ei pääse kuivumaan rutikuivaksi.
Mikäli multa kuivuu, tomaatin lehdet nuupahtavat nopeasti etenkin lämpiminä kesäpäivinä. Riippuvat lehdet virkoavat kuitenkin nopeasti, kun annat tomaatille vettä.
Kasvualusta ei kuitenkaan koskaan saa olla märkää, jotta juuristo pystyy hengittämään.
Muista tarkkailla tomaattien vedentarvetta sään ja lämpötilan mukaan. Viileinä ja sateisina päivinä tomaatti haihduttaa huomattavasti vähemmän vettä kuin kuumina ja tuulisina kesäpäivinä.
Nopea tapa selvittää veden tarve on työntää sormi rohkeasti multaan 5-10 cm syvyyteen. Pintamulta saattaa olla rutikuivaa kuumana kesäpäivänä, mutta pinnan alla tomaatilla saattaa olla vielä runsaasti vettä saatavilla. Mikäli multa tuntuu kostealta syvemmällä ja tomaatin lehdet ovat napakat, voi seuraava kastelukierros vielä odottaa.
Vinkki: Liiallinen kastelu tekee tomaateista vetisiä ja mauttomia. Helpoin tapa varmistaa aromikas, makea sato on kastella tomaatteja mieluummin hieman liian vähän kuin liikaa.
4: Älä kastele tomaattia kylmällä vedellä
Vaikka tomaatti kasvattaakin laajan ja syvän juuriston, se ei pidä kylmästä kasteluvedestä. Kylmä vesi häiritsee juuriston toimintaa ja vaikeuttaa tomaattia ottamasta ravinteita mullasta veden mukana.
Älä siis kastele tomaattia suoraan esimerkiksi kaivosta nostetulla kylmällä vedellä.
Anna kasteluveden lämmetä vaikka tynnyrissä tai kastelukannussa. Kun kastelet tomaatteja iltaisin, laske tynnyri tai useampi kastelukannu täyteen vettä. Yön aikana vesi lämpenee sopivan haaleaksi kastelua varten.
Kun aamun kastelukierros on ohi, laske astiat jälleen täyteen vettä illan kasteluja varten.
Kuinka ehkäistä tomaatin latvamätä?
Tomaatin latvamätä johtuu useimmiten kalsiuminpuutteesta. Niinpä helpoin tapa ehkäistä latvamätää on huolehtia riittävän ravinteikkaasta kasvualustasta.
Tässä muutama vinkki, joiden avulla voit välttää latvamädän ilmaantumisen:
- Käytä valmiita kasvusäkkejä
Luonnonmukaiset kasvusäkit sisältävät sopivan määrän ravinteita vähintään muutamaksi viikoksi. Tarkista kasvusäkistä, milloin lisälannoitus kannattaa aloittaa. Kasvusäkit ovat kätevä startti uuteen kasvihuoneeseen! - Huolehdi kasvualustan sopivasta pH-arvosta
Liian hapan kasvualusta saattaa aiheuttaa latvamätää. Jos käytät kompostimultaa, voit mitata sen pH-arvon apteekista saatavilla liuskoilla. Tomaatti pitää ravinteikkaasta mullasta, jonka pH-arvo on 6–7. Kalkitse kasvualustaa tarvittaessa puutarhakalkilla tai puhtaalla puutuhkalla – näin lisäät siihen tomaatin kaipaamaa kalsiumia. - Paranna kasvualustaa kompostilla
Tomaatti viihtyy mullassa, jossa kasvatit tomaatteja myös viime vuonna. Paranna kasvualustaa lisäämällä siihen keväällä esimerkiksi valmista kompostimultaa tai bokashi-kompostimassaa. Mikäli käytät palanutta karjanlantaa, voit lisätä sitä kasvualustaan jo syksyllä. - Lannoita tomaatteja oikein kasvukauden aikana
Noudata aina lannoitepakkauksen ohjeita. Liika typpilannoitus kasvattaa lehtimassaa hedelmien kustannuksella. Voit käyttää tomaateille tarkoitettuja erityislannoitteita, mutta yhtä hyvin tomaatille kelpaa esimerkiksi rakeistettu hevonkakkalannoite.
Tomaatin latvamätä ja sen hoitaminen: Näin onnistut
Vaikka tomaatin latvamätä on ikävä yllätys kesken kasvukauden, vaiva on melko helposti selätettävissä.
Koska kyse ei ole sieni- tai bakteeritaudista, latvamätä ei onneksi pääse leviämään muihin kasveihin.
Kuten tomaatin kasvatuksessa yleensäkin, myös latvamädän hoitamisessa on kyse tomaatin tarvitsemasta tasapainosta kasvun ja hedelmien kypsyttämisen varmistamiseen.
Tämä ”tomaattien tasapaino” on helpoin varmistaa, kun tarkkailet kasveja päivittäin mahdollisuuksiesi mukaan. Kun tomaatti saa oikeassa suhteessa valoa, lämpöä, ravinteita ja vettä, kasvi voi hyvin. Niinpä voit hyvillä mielin ottaa rennosti ja miettiä kaikessa rauhassa, mitä herkkuja valmistat ruokapöytään, kun sato alkaa kypsyä.
Siitä puheen ollen: millaisia tomaattisuunnitelmia sinulla on tälle vuodelle?
Ehditkö kasvattaa tomaatteja tänä kesänä vai suunnitteletko jo seuraavan kasvukauden tomaattivalikoimaa parvekkeelle, kasvihuoneeseen tai avomaalle?
Jaa omat tomaattivinkkisi kommenteissa! Ja jos joku asia tomaatin kasvatuksesta tai latvamädän hoidosta jäi askarruttamaan, kysy ihmeessä!
Hauskaa ja helppoa tarhurointia!
– Mikke
2 vastausta artikkeliin “Tomaatin latvamätä: Näin pelastat tomaatin helposti”
Mustaksi muuttuvia tomuja on. Auttaako suolavesi, esim. 10 litraan 2 ruokalusikallista suolaa?
Terve Kaisa!
Äh, ikävää että latvamätä on päässyt yllättämään 🙁
Ruokasuolaa tomaateille ei kannata antaa. Latvamätää aiheuttaa useimmiten kalsiumin puute. Jos ravinteista siis on pulaa, on varminta turvautua kasteluveden mukana annettavaan lannoitteeseen, josta löytyy kalsiumia. Veteen liuenneet ravinteet ovat nopeasti kasvin käytettävissä.
Ennen kuin ryhdyt toimiin, kannattaa vielä varmistaa, että kyseessä on varmasti latvamätä. Tarkista siis kasvin lehdet ja varret tummien, ruskeiden laikkujen varalta. Nämä voisivat kieliä myös lehtipoltteesta, joka on sienitauti. Tällöin myös hedelmiin tulevat laikut voivat ilmaantua ympäri hedelmää, kun taas latvamätä lähtee liikkelle aivan tomaatin kärjestä – siitä kohdasta, jossa kukka oli.
Toivottavasti tilanne helpottaa pian!