Sitruunakurkun kasvatus: Näillä helpoilla vinkeillä onnistut

Sitruunakurkun kasvatus – Helpot kasvatusohjeet ja vinkit

Sitruunakurkun kasvatus on hauskaa puuhaa kesän mittaan niin kasvihuoneessa, terassilla kuin parvekkeellakin. Pirteän keltaisia, pyöreitä hedelmiä muodostava sitruunakurkku on melko uusi tulokas hyötypuutarhassa, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

Sitruunakurkku ei ole sen vaateliaampi kasvatettava kuin muutkaan lämpöä ja aurinkoa rakastavat kurkkulajikkeet. Kaikki kurkkulajit kuuluvat trooppisista oloista kotoisin olevaan Cucurbitaceae-heimoon, johon kuuluvat myös kurpitsat ja melonit. Jotta sitruunakurkku voi hyvin ja tuottaa satoa, sille kannattaakin varata mahdollisimman suojaisa ja lämmin paikka hyötypuutarhassa.

Jos kurkun kasvatus on tuttua puuhaa, sitruunakurkku ei ole sen hankalampi kasvatettava. Mutta miten sitruunakurkun kasvatus onnistuu helpoiten?

Tässä oppaassa jaan omat kokemukseni sitruunakurkun kasvatuksesta, helpot niksit runsaampaan satoon ja nopeat vinkit niin aloitteleville kuin kokeneillekin tarhureille. Sitruunakurkun kasvatus ei ole vaikeaa — näillä vinkeillä onnistut varmasti!

Mikä sitruunakurkku on?

Sitruunakurkku ei vielä ole vallannut puutarhojamme, mutta se lienee vain ajan kysymys, kunnes tätä pirteänkeltaista kurkkua päästään napostelemaan useammassa hyötytarhassa.

Sitruunakurkku (Cucumis sativus ’Lemon’) tuo hauskaa vaihtelua ja väriä kurkkupenkkiin ja kasvihuoneeseen. Kyseessä on siis erityinen kurkkulajike, joka muodostaa pyöreitä, sitruunankeltaisia hedelmiä.

Kuten muutkin kurkkukasvit, sitruunakurkku rakastaa lämpöä ja aurinkoa. Sitä voi kasvattaa niin avomaalla suojaisassa paikassa kuin ruukussakin, vaikkapa terassilla.

Muuten sitruunakurkku näyttää melkeinpä täysin samalta kuin tavanomaisetkin kurkkulajikkeet, mutta itse hedelmät muistuttavat ulkonäöltään ja kooltaan sitruunaa. Hedelmän kuori on melko kiinteä ja kova verrattuna tavallisiin kurkkuihin. Hedelmän pinnalla on yksittäisiä, pehmeitä pikkupiikkejä, jotka on helppo pyyhkiä pois ennen syömistä.

Itse kasvatin sitruunakurkku ensimmäisen kerran vuonna 2021 ja sen jälkeen se on ollut uskollinen ja satoisa piristys vihreiden kurkkulajikkeiden mukana. Jos sitruunakurkku on uusi tuttavuus, kokeile ihmeessä sen kasvattamista tänä vuonna!

Sitruunakurkun kasvatus vaihe vaiheelta

Sitruunakurkun siemenet

Sitruunakurkun siemeniä löytyy hyvin varustelluista puutarhamyymälöistä ja tietenkin nettikaupoista. Itse löysin ensimmäiset siemenet muistaakseni Hankkijalta, mutta olen tuonut niitä Suomeen ulkomailtakin.

Jos et halua kasvattaa sitruunakurkkua siemenestä, valmiita taimia saattaa olla myynnissä alkukesästä. Itse en tosin ole törmännyt sitruunakurkun taimiin kuin aivan yksittäisissä puutarhamyymälöissä siellä täällä.

Sitruunakurkun kylvö

Sitruunakurkku on kylmänarka kasvi, joten taimikasvatusta ei kannata aloittaa liian aikaisin. Suurimmassa osassa maata toukokuun puoliväli on sopiva aika kylvää siemenet taimiruukkuihin. Jos sinulla on lämmittämätön kasvihuone, voit kylvää siemenet noin 2 viikkoa aiemmin.

Varaa taimikasvatukselle noin 3 viikkoa ennen istuttamista lopulliselle kasvupaikalle. Näin taimet eivät kasva turhan suuriksi. Mitä isompi taimi, sitä suuremman shokin se saa ulos istutettaessa ja kasvu saattaa tyrehtyä.

Toukokuun puolivälissä kylvetyt taimet ovat istutusvalmiita viimeistään kesäkuun puoleenväliin mennessä.

Jos kylvät siemenet suoraan kasvulavaan tai kasvimaalle, kasvualustan on oltava vähintään 12-15-asteista. Suorakylvö onnistuu parhaiten maan eteläosissa.

Suosittelen kuitenkin taimikasvatusta alkukesän arvaamattomien säiden takia. Näin vältyt ikäviltä yllätyksiltä, jos sää jääkin kesäkuun alkupuolella viileäksi ja avomaalle kylvetyt siemenet eivät lähde itämään tai taimet paleltuvat.

Kylvä siemenet yksitellen omiin ruukkuihinsa. Sitruunakurkun taimia ei koulita suurempiin ruukkuihin taimikasvatuksen aikana.

Paina siemen noin 1-2 sentin syvyyteen ja peitä kevyesti kylvömullalla tai hiekalla. Näin hentoiset pikkutaimet jaksavat puskea kohti valoa.

Pidä kylvös kosteana, mutta varo kastelemasta liikaa. Multa ei saa olla märkää, jotta siemenet eivät mätäne.

Idätys onnistuu parhaiten noin 22-25 asteessa. Jos kylpyhuoneessa on lattialämmitys, kylvös viihtyy hyvin lämpimällä lattialla.

Kurkun idätys ja esikasvatus

Sitruunakurkun taimikasvatus

Kun idut puskevat esiin mullasta, siirrä taimet viileämpään ja mahdollisimman valoisaan paikkaan. Näin taimista kasvaa tanakoita ja terveitä.

Kurkut eivät pidä kylmästä vedestä, joten kastele niitä aina haalealla tai huoneenlämpöisellä vedellä. Varo kastelemasta liikaa, jotta sitruunakurkun herkkä juuristo ei tukehdu.

Pikkutaimia ei yleensä tarvitse lannoittaa taimikasvatuksen aikana. Jos alkukesä on viileä ja taimet joutuvat odottamaan istutusta pidempään kuin suunnittelit, voit antaa niille laimeaa kastelulannoitetta. Yleensä lannoitusta tarvitaan siinä vaiheessa, kun taimiin puhkeaa kolmas lehtipari (sirkkalehdet ja niiden lisäksi kaksi seuraavaa kasvulehtiparia). Tarkista lannoitepakkauksen annosteluohje ja puolita suositeltu lannoitemäärä.

Kurkun taimikasvatus ja istuttaminen kasvupaikalle

Taimien karaisu

Ennen istuttamista taimet on karaistava, jotta ne tottuvat ulkoilmaan, sään vaihteluihin, tuuleen ja auringon UV-säteilyyn. Jos istutat taimet suoraan ulos aurinkoon ilman karaisua, niiden herkät lehdet kärähtävät helposti.

Karaise sitruunakurkun taimet näin:

  1. Vie taimet ulkoilemaan päivittäin noin 5-10 päivänä ennen kuin säät sallivat istuttamaan ne ulos.
  2. Ulkoiluta taimia ensimmäisenä päivänä varjossa 1-2 tunnin ajan.
  3. Pidennä karaisuaikaa päivittäin ja totuta taimet hiljalleen myös suoraan auringonpaisteeseen.

Mitä suuremmiksi taimet kasvavat, sitä herkemmin ne kärsivät istutuksesta. Niinpä karaisu kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin. Kun taimiin puhkeaa ensimmäinen kasvulehtipari sirkkalehtien yläpuolelle, voit istuttaa ne ulos lopulliselle kasvupaikalleen säiden salliessa.

Sitruunakurkun kasvupaikka ja -alusta

Paras paikka sitruunakurkun kasvattamiseen on lämmin, aurinkoinen ja tuulelta suojassa. Viileys hidastaa kasvua ja häiritsee juuristoa. Jos mahdollista, kasvata sitruunakurkkua seinustalla, joka varastoi päivällä lämpöä ja luovuttaa sitä yön kuluessa hiljalleen.

Lue lisää: Avomaankurkun kasvatus – Helpot ohjeet ja vinkit kotipuutarhaan

Kasvualustan tulisin olla kuohkeaa, hyvin vettä läpäisevää ja ravinteikasta multaa tai kompostia. Kasvulava on siitä kätevä, että siinä multa lämpiää nopeasti ja pysyy ilmavana.

Muista kasvupaikkaa valitessa, että sitruunakurkku on melkoinen juoppo. Suuri lehtimassa haihduttaa reippaasti vettä etenkin lämpiminä ja aurinkoisina kesäpäivinä. Jos mahdollista, kasvata sitruunakurkkua multavassa, hyvin vettä pidättävässä penkissä. Jos haluat kasvattaa sitä ruukussa, valitse mahdollisimman suuri astia, johon mahtuu reippaasti multaa. Näin saat pidennettyä kasteluväliä ja selviät helpommalla.

Vinkki: Sitruunakurkku rönsyää voimakkaasti ja kiipeää mielellään tukea pitkin. Jos mahdollista, tue sitruunakurkku kasvamaan säleikköön, juuttiverkkoon, narujen varaan tai aitaa vasten. Näin ilma pääsee kiertämään paremmin, lehtimassa pysyy terveempänä ja hedelmät on helpompi korjata talteen.

Kasvihuonekurkun kasvatus ja tukeminen

Sitruunakurkun istutus

Kun yöt ovat lämmenneet pysyvästi eikä yölämpötila laske alle 10-12 asteen, voit istuttaa sitruunakurkun lopulliselle kasvupaikalleen.

Kasvihuoneeseen sitruunakurkun voi istuttaa yleensä toukokuun puolivälin tienoilla. Avomaalle, kasvulavaan ja terasille kurkun voi istuttaa kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla suurimmassa osassa maata.

Sopiva taimiväli sitruunakurkuille on noin 50 cm. Riviväliksi kannattaa jättää 100 cm, koska rehevät versot tarvitsevat runsaasti kasvutilaa.

Poista taimet varovasti taimiruukuista ja varo rikkomasta multapaakkua.

Kastele istutuskuoppa kunnolla ja anna veden imeytyä hetki.

Istuta taimet samaan syvyyteen kuin taimiruukussa. Jos vartta jää mullan alle, se mätänee herkästi etenkin taivasalla.

Tiivistä multa taimen ympärillä varovasti, jotta juuret saavat hyvän kosketuksen kasvualustaan.

Kastele niin multapaakku kuin ympäröivä kasvualustakin perusteellisesti.

Jos sää on viileä, peitä sitruunakurkun taimet kasvuharsolla, joka kerää lämpöä. Harso toimii parhaiten, kun virität sen koholle vaikkapa tukikaarien tai -keppien varaan. Näin harso ei paina taimia ja ilma pääsee kiertämään paremmin.

Kata kasvualusta eloperäisellä materiaalilla, kuten ruohosilpulla, hakkeella tai kuivilla lehdillä. Kate pitää kosteuden maassa, estää rikkaruohojen kasvun ja luovuttaa ravinteita sitruunakurkun käyttöön kasvukauden aikana. Älä kuitenkaan levitä katteita aivan taimen tyvelle.

Sitruunakurkun hoito

Kastelu

Sitruunakurkku kasvattaa suuren lehtimassan, joten se tarvitsee runsaasti vettä ja ravinteita kesän mittaan. Jos kastelu unohtuu, kurkut jäävät pieniksi, raakileet saattavat kuihtua kasaan ja hedelmiin muodostuu kitkerä maku. Pidä multa mahdollisimman tasaisen kosteana, niin sato onnistuu parhaiten.

Tässä muutama vinkki sitruunakurkun kasteluun:

  • Sitruunakurkku ei pidä kuivasta, mutta ei myöskään märästä. Tyrkkää siis reippaasti sormi multaan ja tunnustele kosteutta pintaa syvemmältä.
  • Vähemmän on enemmän. Älä kastele multaa läpimäräksi, etenkään avomaalla. Kastele vain sen verran, että kasvualusta ei pääse kuivumaan.
  • Maa ei saa kuivua. Jos sitruunakurkun lehdet roikkuvat ja nestejännitys laskee, kastele heti, mutta älä läträä.
  • Sitruunakurkku ei pidä kylmästä vedestä. Anna kasteluveden lämmitä esimerkiksi tummassa astiassa tai kastelukannuissa ennen kastelukierrosta. Älä käytä kasteluun kylmää kaivo- tai järvivettä.
  • Kastele vain kasvualustaa. Vältä veden roiskumista lehdille ja varsille.
  • Varo kastelemasta sitruunakurkun tyveä. Sitruunakurkun tyvelle mullan pintaan on hyvä levittää ohut kerros hiekkaa, joka läpäisee vettä. Näin tyvi pysyy melko kuivana eikä ala mädäntyä.
  • Kastele mieluiten aamupäivisin. Kesäpäivinä sitruunakurkku on janoinen pitkin päivää. Anna sille siis kunnon ryyppy ennen iltapäivää, jotta vettä riittää haihdutettavaksi suuresta lehtimassasta. Kuumimpina päivinä saatat joutua kastelemaan useamminkin. Yöksi multaa ei kuitenkaan kannata jättää liian kosteaksi.
  • Tuuleta kasvihuoneessa ja parvekkeella. Aamuisin tuuletus poistaa liikaa kosteutta ja aurinkoisina päivinä tuulettaminen on välttämätöntä, jotta kasvit eivät läkähdy kuumuuteen.

Lannoitus

Sitruunakurkku on varsinainen ravinnesyöppö, joten kasvualustan ravinteikkuus kannattaa varmistaa jo istutusvaiheessa. Kun kasvuvoimaa on reippaasti jo alkukesästä, taimet kasvavat nopeasti ja aloittavat kukinnan pian.

Jos käytät valmista puutarhamultaa, sen ravinteet riittävät noin 3-4 viikoksi. Tämän jälkeen lisälannoitus on välttämätöntä, jotta sitruunakurkku jaksaa muodostaa satoa.

Helpoin tapa turvata ravinteiden saanti on varastolannoituksen antaminen jo istutuksen yhteydessä. Kaiva taimien väliin tai kasvuastian kylkeen noin 20 sentin syvyinen kuoppa ja täytä se luonnonlannoiterakeilla. Annostus riippuu lannoitteesta, joten tarkista pakkauksen ohjeet. Yleensä 0,5 litraa lannoiterakeita on sopiva määrä yhdelle taimelle.

Seuraa taimien kehitystä. Jos lehdet muuttuvat haaleiksi ja kellertäviksi ja uusien lehtien kehittyminen hidastuu tai ne jäävät pieniksi, sitruunakurkku kaipaa lisää typpeä.

Vältä kuitenkin liiallista typpilannoitusta, jotta kasvi ei kasvata pelkkää lehtimassaa sadon kustannuksella. Hedelmien muodostumisen kannalta tärkeimmät ravinteet ovat fosfori (P) ja kalium (K).

Meillä sitruunakurkku saa kasvuvoimaa hevonkakkarakeista, puutarhakompostista ja ruohokatteesta. Kasvukauden aikana hoidan lisälannoituksen lantavesikastelun avulla, noin 2-3 kertaa kesässä.

Sitruunakurkun kasvatus kasvihuoneessa

Sitruunakurkun sato ja kypsyminen

Sitruunakurkun satokausi alkaa jo heinäkuun alulla ja jatkuu syyskylmien tuloon saakka. Viimeistään ensimmäiset hallayöt palelluttavat kasvin ja satokausi loppuu.

Mutta milloin sitruunakurkku on kypsä?

Sitruunakurkun raakileet ovat vaaleanvihreitä. Kun väri muuttuu vihreästä sitruunankeltaiseksi, hedelmä on kypsä.

Korjaa sitruunakurkut talteen mahdollisimman pian, kun ne muuttuvat keltaisiksi. Hedelmien väri muuttuu tummemmaksi ja melkein oranssiksi melko nopeasti. Tällöin kuori myös paksunee, hedelmän rapsakka rakenne kärsii ja sitruunakurkun maku muuttuu tympeäksi.

Sitruunakurkun kypsyminen ja sadonkorjuu
Kun sitruunakurkku kypsyy liikaa, väri muuttuu keltaisesta tummemmaksi ja oranssiksi. Tällöin kuori paksunee ja hedelmän maku ja rakenne kärsivät.

Kun korjaat hedelmät talteen juuri kypsinä, kasvi tuottaa satoa pidempään. Jos hedelmät pääsevät kypsymään liikaa, siemenet niiden sisällä kypsyvät myös ja kasvi on täyttänyt tehtävänsä — seuraavan sukupolven siementen muodostuttua kasvi alkaa nääntyä ja kuihtua.

Korjaa sitruunakurkkusato aina kaksin käsin. Pidä yhdellä kädellä kiinni varresta ja kierrä toisella kurkku varovasti irti.

Sitruunakurkun käyttö

Mihin sitruunakurkkua sitten voi käyttää? Ja miltä se maistuu?

Sitruunakurkku on monipuolinen, rapsakka vihannes kesäkeittiössä. Meillä sitruunakurkut päätyvät joko naposteluun sellaisinaan, raikkaisiin salaatteihin ja joskus säilöntäänkin. Vaaleankeltaiset hedelmät voi syödä kuorineen. Ylikypsät, oranssit hedelmät on parempi kuoria.

Sitruunakurkun maku on raikkaan hedelmäinen. Omasta mielestäni maku on hyvin lähellä tavallista vihreää kurkkua, mutta se on hieman makeampi ja samalla siinä on happamampi, raikas vivahde. Eli maku vastaa aika lailla sitruunakurkun ulkonäköä — se on hieman eksoottinen mutta kuitenkin tuttu ja turvallinen.

FAQ: Usein kysytyt kysymykset

Voiko sitruunakurkusta ottaa siemeniä talteen?

Sitruunakurkku risteytyy helposti kurkkujen, kurpitsoiden ja melonien kanssa. Jos näin käy, sitruunakurkun siemenistä ei välttämättä kasva samanlaista pirteänkeltaista kurkkua seuraavana vuonna. Jos puutarhassasi ja lähistöllä ei kasva muita kurkkukasveja, risteytyksen riski on melko pieni. Tässä tapauksessa ottaisin siemeniä talteen ja kokeilisin jo pelkästä uteliaisuudesta, mitä niistä kasvaa seuraavana vuonna!

Pitääkö sitruunakurkun lehtiä poistaa?

Jos sitruunakurkun alimmat lehdet alkavat lakastua ja kuihtua, ne ovat tehneet tehtävänsä ja voit leikata ne pois. Poista lehdet aina puhtain käsin ja välinein, jotta kasvitautien leviämisen riski on mahdollisimman pieni. Lehtiä ei kannata poistaa turhan päiten, sillä ne kuljettavat tärkeitä yhteyttämistuotteita kypsyviin hedelmiin.

Pitääkö sitruunakurkkua leikata?

Sitruunakurkku ei yleensä vaadi leikkaamista. Kuolleet ja sairaat lehdet kannattaa kuitenkin poistaa. Leikkaa lehdet varovasti puhtain käsin ja työvälinein, korkeintaan 1-2 lehteä kerrallaan. Leikkuutyöt kannattaa ajoittaa aamuun, jotta leikkuukohta ehtii umpeutua ennen iltaa ja yön kosteutta.

Yhteenveto: Sitruunakurkun kasvatus

Sitruunakurkun kasvatus onnistuu helposti, kun tarjoat kasville riittävästi lämpöä, vettä ja ravinteita. Hyvä ja terve kasvualusta on kaiken A ja O sitruunakurkun viljelyssä. Muista myös kastella lämmenneellä vedellä, jotta kurkun herkkä juuristo ei kärsi. Tynnyrissä tai kastelukannussa lämmennyt vesi on täydellinen huikka sitruunakurkulle!

Nopeakasvuinen sitruunakurkku antaa satoa pitkään syksyyn saakka. Käytä rapsakat, sitruunankeltaiset kurkut sellaisenaan naposteluun tai salaatteihin, tai säilö talven varalle!

Onko sitruunakurkku tuttu hyötykasvi? Jaa omat vinkkisi ja kysymyksesi kommenteissa!

Hauskaa kurkkukesää!
— Mikke

Lue seuraavaksi:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top